maanantai 23. marraskuuta 2015

Follow me

Eri medioita ja julkaisualustoja olisi valittavana pilvinpimein, mutta olen itse valinnut seuraavat:

Bloggerin blogi keskittyy minulla eniten käsitöihin, mutta siellä saattaa olla myös muita minua kiinnostavia asioita pohdittuna. Blogissa on eniten tekstillistä sisältöä.

Instagramiin pyrin postaamaan päivittäin ja yleensä useamminkin. Siellä on ilmoitukset uusista blogipostauksista, sekä kuvia käsitöiden eri valmistusvaiheista, arkipäivän tapahtumista, mielenkiintoisista ilmiöistä. Olen tykästynyt instan käyttöön. Insta on ehkä kaikkein henkilökohtaisin juuri kuvien määrän ja sisällön takia. Blogiakin olen kyllä siirtämässä pikku hiljaa henkilökohtaisempaan suuntaan.


































Facebookia käytän ehkä kaikkein vähiten, vaikka siihen pitäisi ja tulisi panostaa. Lukijoita on siellä kuitenkin huimat 591! Henkilökohtaista tiliä käytän ahkerasti, mutta blogin sivun puolella tulisi aktivoitua. Lähinnä olen ilmoittanut uusista blogipostauksista ja lisännyt joitakin täällä näkymättömiä kuvia töistä. Lupaan parantaa tätä puolta.

Bloglovin´issa voi seurata uusia blogipäivityksiä hyvinkin näppärästi. Blogipolustakin puikkokuumetta löytyy.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Neulottu tonttulakki

Muutama yö takaperin en tahtonut millään saada unta, kun päässäni pyöri uusi ja mahtava idea. Tarvitsin punasävyistä ja liukuvärjättyä villalankaa ja tiesin heti, mikä toimisi. Odotus tuntui pitkältä. Monet varmasti tunnistavat sen tunteen, kun on pakko saada aloittaa jokin uusi toteutus, muttei ole siihen sopivia lankoja. :)

Siis, aamusta kauppaan ja pari kerää Novitan joki-villalankaa. Keitin kupin kahvia ja katselin samalla wipeoutia. Aloituksesta pistin kuvan instaan ja myöhemmin videonkin yhdestä työvaiheesta. Halusin meinaan harja neuleen pintaa hiusharjalla.

Tonttulakki. Se siitä tuli. Luonnonharjaksisella hiusharjalla halusin saada pinnan karvaisemmaksi. Novitan joki-lankaa voisi huovuttaa kunnollakin, mutten halunnut tonttulakista täysin tönkköä. Sellaisen pienen vahvennuksen, jotta kärki kaartuisi nätisti ja pinnasta tulisi mielenkiintoisempi. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.

































Harjaaminen toimi niin hyvin kuin toivoinkin. Olin alkuun hieman jännittynyt, kun en voinut olla varma sen toimivuudesta. Kuvausmallini ihastui tonttulakkiin, mutta haluaa omaan versioonsa kulkusen. Myös muut likat haluavat omat tonttulakkinsa, joten näitä on nyt tulossa. Onneksi ovat aika nopeita neulottavia. Tähän tonttulakkiin meni hieman alle kerä joki-lankaa.

Tähti on tehty neulahuovuttamalla. Tupsuun käytin novitan kehikkoa. Tupsun solmin pitkillä langoilla, jotka nyöritin.






































Nimi: Hiippa-tonttulakki
Lanka: Novita Joki
Koko: Sopii minun isopäiselle neljävuotiaalle sekä pienipäiselle tokaluokkalaiselle
Kenelle: Omille tenaville
Ohje: Oma ohje 
Ajatuksia: Mahtavaa kun ideat onnistuu

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ohjeita ensimmäiseen kirjoneuleeseen

Olen itse neulonut vain muutaman kirjoneuleen. Ehkä se ei kaikkien silmissä anna minulle tarpeeksi osaamista opastamiseen, mutta toisaalta, minulla on tuoreena muistissa muutama tärkeä vinkki.

Kaiken kaikkiaan olen aloittanut kirjoneuleen neulomisen useasti. Jouluiset mysteerisukat, onteloneulelapaset, selbudeath, jokunen joulupallo, näin nyt ensimiettimisellä. Jouluiset mysteerisukat olivat ensimmäiset varpaista aloittamani ja ensimmäinen kiilakantapää. Onteloneulelapasissa tein paksummalla langalla kuin ohjeessa ja ajattelin, että siten lapasista tulisi miehen käteen sopivat. Lopputuloksena oli ennemmin jättiläisen käteen istuvat, joten purin koko homman. Selbudeatheillä on vielä toivoa. Niistä on tulossa aivan ihanat, mutta langat ovat vyyhdeissä. Vyyhdin purkaminen vie aikaa koko illan ja mielelläni käyttäisin sen ajan suoraan neulomiseen. Paksupohkeiselle saattavat tosin olla hieman naftit. Joulupallot ovat muutoin valmiit, mutta ne pitäisi täyttää.

Tästä pääsen ensimmäiseen neuvoon.


1. Valitse malli, missä ei ole mitään muuta sinulle uutta tai outoa

Älä kokeile uutta ja erilaista kantapäätä. Älä tee villasukkia, jos osaat tehdä vain lapasia. Älä poikkea ohjeen langan paksuudesta tai puikkokoosta. Jotkut saattaisivat neuvoa neulomaan koetilkun ja mittaamaan siitä oikean koon. Itse en ole koetilkkujen ystävä, vaikka varmasti kannattaisi. Jos kokeilustani tulee väärän kokoinen, niin annan mieluusti vaikka lahjaksi. Otan sen opettelun kannalta.

Jouluiset mysteerisukat olen aloittanut neulomaan aivan ihanasta väinämöisestä. Olisi siis pieni pakko saada nämä joskus valmiiksikin. Aikoinaan nämä jäivät kesken, koska ne olivat ensimmäiset varpaista aloittamani, ensimmäiset kiilakantapäällä ja ne langatkin olivat vyyhdeissä. Joulu tuli ja meni, joten nämä jäivät tekemättömien töiden kasaan. Taisin vielä laittaa etusijalle muiden joululahjat eli lisäohjeena: älä aloita jouluna.


Jouluiset mysteerisukat vuodelta 2013. Kesken. Osa kuvioista hukkuu sekaan, koska kirjoneule vaatii harjoittelua

2. Helpolta näyttävä malli ei ole aina helppo

Esimerkiksi neulomani totorot näyttävät varmasti hienoilta ja pitkät pätkät yhtä väriä näyttävät helpoilta. Nimenomaan näin ei ole. Usein aloittelijalle haastavalta näyttävä malli saattaakin olla juuri se helpoin. Kirjoneuleissa suosittelen aloittamaan mallista, missä väri vaihtuu koko ajan. Jos neulotaan viisi tai enemmän silmukkaa yhdellä ja samalla värillä, tulee langan kanssa kikkailla, ettei tule nurjalle puolelle liian pitkiä langanjuoksuja. Esimerkiksi Ulla neulelehdestä löytyy muutamia hyviä suomenkielisiä vaihtoehtoja. Aika perinteinen tähtikuvio on usein tarpeeksi simppeli langanjuoksujen kannalta. Lapasista esimerkkeinä ovat tähtilapaset, tsahkal, sekä mummon lapaset. Kun vertaat näitä vaikka totoroon, huomaat varmasti eron. Villasukista annan esimerkkinä neonwaves. Se on varpaista varteen, mutta kirjoneule on siinä kaikista yksinkertaisin.

Jos neulot kirjoneuleessa yhdellä värillä viisi silmukkaa peräkkäin (tai enemmän), joudut kietomaan eli sitomaan lankoja nurjalla puolella.


Tiheästi toistuva pieni kuvio on helpoin aloittelijalle
Totorojen vatsan pitkät pätkät yhdellä värillä ovat haastavia aloittelijoille

3. Koko

Ahneella on paskainen loppu. Useimmilla ainakin. En suosittelisi pitkävartisia, miesten kokoja, mattoja tai mitään muutakaan vastaavaa.


4. Kirjoneule ei ole joustavaa

Huomioi tämä erityisesti kun teet villasukkia. Kirjoneule ei jousta ja itse laitan sukan varteen aina enemmän silmukoita kuin muutoin pistäisin.


5. Pääväri ja kuvioväri

Pääväri on se, millä neulot pohjan tai taustan. Kirjoneuleiden tekeminen kannattaa aloittaa vain kahdella värillä.


6. Lankojen järjestys kädessä

Tästä on monta erilaista tapaa ja mielipidettä. Itse olen kuullut, että lähimpänä itseäsi oleva väri korostuu. Yleensä otankin lähimmäksi itsenäni vaaleamman värin. Jos on selkeä pohjaväri olemassa, niin silloin pidän lähimpänä pohjaväriä eli pääväriä.

Lankojen pitelystä kädessä on Raikulla jo niin selkeät ohjeet, etten lähde niitä toistamaan. Raikun ohjeet löytyvät hänen blogistaan Outo lintu linnassa. Raiku antaa myös kuvalliset ohjeet lankojen sitomiseen.


7. Jos jälki ei ole ensimmäisellä kerralla hyvää, älä luovuta

Kirjoneuleen jälki tulee sitä paremmaksi, mitä enemmän neulot. Aivan ensimmäiset kirjoneuleeni neuloin liian tiukkaan. Tähän auttoi isompien puikkojen ottaminen. Muutoinkin kirjoneuleet kannattaa melkein neuloa 0,5-1 kokoa isommalla.

Minulla oli pitkä tauko kirjoneuleissa, kun aloin neulomaan totoroja. Ensimmäiset eivät suinkaan olleet ohuesta alpaca-langasta, vaan tein ne Novitan nallesta. Jostain syystä neuloin aivan liian löysää. Käsialasta ja langasta johtuen ne totorot mahtuvat paremmin tokaluokkalaiselleni (kunhan vain saan tehtyä parin). Myös puikkomateriaalin vaihtaminen voi auttaa. Jotkut saavat parempaa jälkeä puisilla puikoilla ja toiset taasen metallisilla. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja ja tutkia mikä toimii sinulla.

Kirjoneuleissa höyryttäminen. kostuttaminen, silittäminen tms. auttaa paljon lopputuloksen parantamisessa. Itse melkein kostuttaisin, vähän venyttelisin joka suuntaan ja antaisin kuivua tasona. Tämä siloittaa kuviota ja epätasaisuuksia neulejäljessä.


Tästä huomaa hyvin, miten tein alkuun liian löysää ja tekniikan parantuessa alkoi jälkikin parantua

8. Tasona vai pyörönä neulominen

Kirjoneuletta voi tehdä myös tasona, mutta suosittelen aloittelijaa neulomaan "pyörönä" eli suljettuna neuleena. Villasukat, lapaset, säärystimet ja tuubihuivit ovat hyviä vaihtoehtoja. Muistan itsekin opetelleeni koulussa ekat kirjoneuleet säärystimissä.

Joulupallo blogin alkuajoilta ja se on edelleen täyttämättä. Huoh.



Lopuksi ekat kirjoneuleeni, jotka ovat täysin valmiit ja olen täysin tyytyväinen

tiistai 17. marraskuuta 2015

Totorot alpakasta

Kirjoneuletta olen tehnyt harvemmin ja sen kyllä huomaa jäljestä. Olen silti todella ylpeä näistä lapasista, jotka olen tehnyt neiti nelivuotiaalle. Lapasia ei ole höyrytetty, silitelty eikä vanutettu, mutta niitä on käytetty ahkerasti jo viikon verran. Voiko sitä parempaa kohteliaisuutta edes saada? :)

Meillä on pyörinyt angiinaa vähän enemmänkin. Onneksi ei aivan kaikilla, mutta itselläni se oli nyt kolmatta kertaa ja toivon todellakin, että viimeistä kertaa. Parin päivän päästä sen näkee. Nyt kolmannen kerran iskettyä kuurasin jokaisen oven kahvan, vaihdoin saippuapullon, hammastahnan ja -harjat, pyyhin sängyt, vaihdoin kaikki lakanat ja unilelutkin päätyivät pesuun. En todellakaan kaipaa neljättä.

Kuvausapulainen odotti jo lautapeliin pääsyä ja ehti juuri ja juuri avustamaan.







































Nimi: Totorot
Lanka: Drops design alpaca
Koko: sopiva
Kenelle: Neiti Nelivuotiaalle
Ohje: Norwegian Totoro, ravelry
Ajatuksia: Ihanan lämpöiset

maanantai 16. marraskuuta 2015

Raitalankasukat

Miten tuhotaan kaksi inhokkikerää inhokkiväreissä? No, tietysti yhdistetään ne kaksi ja tehdään niistä sukat.

Aika taas hukkuu jonnekin ja eletään jo marraskuun puoliväliä. Tuhottomasti joululahjoja tekemättä, vaikka olen yrittänyt pysyä minimissä. Ja tuhottomasti jo tehtyjä käsitöitä kuvaamatta. Kun katsoo ikkunasta ulos ankeuteen, on kauheaa ajatella jo joulua. Joulu on kuitenkin minun mielessäni värikäs, kimalteleva ja raikas. Itsekin luin äskeisen lauseen monta kertaa läpi ja katsoin samalla ikkunasta ulos. Sigh.

Eilen käytin hyödyksi Prisman -15% päivät ja ostin jo kalleimmat joululahjat varastoon. Neljää omaa tyttöä ja kaksi sukulaislasta eli ostoskärryt täynnä leluja. Vielä on parille lapselle ja muutamalla aikuiselle jotain keksittävä. Hieman keräsi katseita lelusaaliini. :)









Nimi: Raitalankasukat
Lanka: Novita 7 veljestä, 2 raitalankaa ja 1 solidi
Koko: N. 43
Kenelle: Lahjaksi
Ohje: Aivan perusohje
Ajatuksia: Rumastakin saa aikaan jotain kivaa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...