Virkkauksen alkeet

Ensimmäisen päivän lumihiutale

Tarvikkeet: Lankaa ja siihen sopiva koukku. Langan paksuus määrittää valmiin lumihiutaleen koon. Esimerkissä on käytetty Novitan Kotiväkeä.

Viimeistelyyn: Nuppineuloja, alusta pingoittamista varten, liimaa, suti, koristenauhaa ja helmiä.

Aloitetaan. :) Tarvitset virkkuukoukun kooltaan 2,5 ja Novitan Kotiväkeä. Jämäkeräkin riittää.

Tee aloitussilmukka eli vetosilmukka. Jos vetosilmukka on hukassa, ohje löytyy esimerkiksi Yhteishyvän silmukkakoulusta. Ota silmukka koukulle ja aloita virkkaaminen


1 kerros: Virkkaa 6 ketjusilmukkaa ja kiinnitä renkaaksi piilosilmukalla. Ja ketjusilmukasta on kuva yläpuolella. Ota lanka koukulle ja vedä lanka koukulla olevan silmukan läpi.


Tältä näyttää kuusi ketjusilmukkaa. Ja nyt se piilosilmukka.


Työnnä koukku ensimmäisestä ketjusilmukasta läpi, kierrä lanka koukulle ja vedä molempien koukulla olevien silmukoiden läpi. Nyt työn pitäisi näyttää pieneltä renkaalta. Jatketaan toiseen kerrokseen.


2 kerros: Virkkaa renkaaseen 12 kiinteää silmukkaa, kiinnitä piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen kiinteään silmukkaan. Ja kiinteä silmukka menee seuraavasti. Työnnä koukku äsken tehdyn renkaan läpi, kierrä lanka koukulle ja vedä lanka renkaan sisältä. Kuten yläkuvassa on tehty. Nyt kierrä lanka uudelleen koukulle ja vedä kahden koukulla olevan silmukan läpi. Siinä on sinulla ensimmäinen kiinteä silmukka. Vielä 11 lisää. Ja jos kiinteä silmukka ei vieläkään auennut, niin katso ohjevideo ja kuvasarjat esimerkiksi Ellien sivuilta.


Yllä olevassa kuvassa on nyt tehty 12 kiinteää silmukkaa ja ollaan tekemässä piilosilmukkaa. Eli työnnä koukku ensimmäisenä tehdyn kiinteän silmukan läpi, kierrä lanka koukulle ja vedä koukulla olevien silmukoiden läpi.


3 kerros: Virkkaa 1 ketjusilmukka, joka vastaa tässä kiinteää silmukkaa. Virkkaa yksi kiinteä silmukka, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka. Näin saat yllä olevan tuloksen. Jatketaan. Virkkaa 1 kiinteä silmukka, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka. Jatka näin kerroksen loppuun. (Eli jokaiseen edellisessä kerroksessa virkattuun kiinteään silmukkaan kiinnitetään tässä yksi kiinteä silmukka.)


Kuudes ketjusilmukka lenkki kiinnitetään työhön piilosilmukalla. Kiinnitä piilosilmukalla kerroksen ensimmäiseen ketjusilmukkaan, joka siis vastasi kiinteää silmukkaa. Eli tee kuten yllä olevassa kuvassa. Toivottavasti ei mennyt aivan sekaisin, tämä oli vasta alku.


Nyt olen kahden ketjusilmukkalenkin välissä ja sinun pitäisi saada aloituskohta siirrettyä ketjusilmukkalenkkiin. Se tapahtuu piilosilmukoin. Virkkaa kaksi piilosilmukkaa, kunnes pääset yllä olevaa kuvaa vastaavaan kohtaan.



4 kerros: Virkkaa renkaaseen 3 kiinteää silmukkaa, 5 ketjusilmukkaa ja 3 kiinteää silmukkaa. Kaikki tulevat samaan ketjusilmukkalenkkiin. Siirry suoraan seuraavaan lenkkiin ja virkkaa siihen samat 3 kiinteää silmukkaa, 5 ketjusilmukkaa, 3 kiinteää silmukkaa. Tuloksen pitäisi vastata yllä olevaa kuvaa. 


Jatka kerros loppuun. Kiinnitä piilosilmukalla kerroksen alkuun. Jos haluat pienen lumihiutaleen, voit lopettaa jo tähän. Jos haluat jatkaa, niin vielä olisi yksi kerros jäljellä. Tämä onkin jo hieman haastavampi.


5 kerros: Virkkaa 9 ketjusilmukkaa, tee piilosilmukkaa kuudenteen silmukkaan koukusta lukien. Eli tee kuten kuva näyttää. Tästä syntyy pieni nirkko.


Virkkaa 9 ketjusilmukkaa ja tee piilosilmukka yhdeksänteen silmukkaan koukusta lukien. Tästä syntyy iso nirkko. Yllä olevassa kuvassa näkyy piilosilmukan kiinnityskohta se äsken tehty pieni nirkko.


Virkkaa 6 ketjusilmukkaa ja tee piilosilmukka kuudenteen silmukkaan koukusta lukien (pieni nirkko).


Tee piilosilmukka ensimmäisen pienen nirkon juureen. Kuva tästä on yllä.


Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja tee piilosilmukka edelliseen kerrokseen eli tämän kerroksen aloituskohtaan. Olet tehnyt nyt pienen lehden / sakaran.


Siirry 2 piilosilmukalla edellisellä kerroksella tehdyn kiinteän silmukan kohdalle (edellisessä kerroksessa tehdyn lenkin oikea reuna). Virkkaa lenkkiin 1 kiinteä silmukka, 3 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka, 5 ketjusilmukkaa, 1 kiinteä silmukka, 3 ketjusilmukkaa ja 1 kiinteä silmukka. Siirry 3 piilosilmukalla keskelle. Nyt työn tuloksen pitäisi näyttää jotakuinkin samalta kuin yllä. Jatka tekemällä taas nirkoista muodostuva sakara.


Muutama lisää, niin työ alkaa näyttämään jo tältä.


Katkaise lanka ja päättele nurjalle. Eli pujottele langan pätkää takapuolelle siten, ettei se ihan heti karkaa.


Tärkkää lumihiutaleet sokeritärkillä tai käytä tavallista askarteluliimaa. Olen aikaisemmin tärkännyt prinsessakruunut ja niissä lopputulos jää hieman sokeriseksi. Päätin tällä kertaa kokeilla liimaa, esim. erikeeper sopii mainiosti. Kiinnitä lumihiutale ensin nuppineuloilla haluttuun muotoon. Sekoita liima-vesiseos (arvioilta 50-50 suhde) ja kastele lumihiutaleet liimaseoksella sudin avulla. Olen liimaan hyvin tyytyväinen ja käytän sitä jatkossa. Alla käytin jumppamattoa ja leivinpaperia. Anna lumihiutaleiden kuivua.

Nuppineuloissa kannattaa olla tarkka, sillä huonot nuppineulat voivat jättää ruostejälkiä.

Koristele kuivuneet lumihiutaleet. Ja tässä on nyt vain mielikuvitus rajana. Itse käytin lasihelmiä, korupiikkejä ja koristenauhaa.

Alla on vielä alkuperäisessä ohjeessa käytetyt lyhenteet

krs = kerros
s  = silmukka
kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteäsilmukka
p = pylväs
ps = piilosilmukka



Linkkivinkit

Virkkauksessa kaikki alkaa ketjusilmukasta. Alla on linkit suosikkiohjeisiini. Samoilta sivuilta löytyy myös paljon muuta tietoa.

1. Viivin virkkausnetti on ehdoton tietopaketti. Sisältää myös videon.
2. Drops Designin sivuilla on paljon ohjeita ja ohjevideoita.
3. PDF-dokumentissa on kaikki, mitä olet aina halunnut tietää virkkauksesta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...