lauantai 31. elokuuta 2013

Dracula

Yksi suosikkikirjoistani on, tai on ainakin ollut, Bram Stokerin Dracula. Siitä on vuosia, kun olen sen viimeksi lukenut, mutta ainakin minun kirjakastissani se on klassikko. Elokuvat kalpenevat alkuperäisteoksen rinnalla.

"Welcome to my house! Enter freely. Go safely, and leave something of the happiness you bring!"

Ravelryssä on Vlad by Tammy Bailey. Olen haaveillut jo pitkään pitsihuivin neulomisesta, harunista tai muusta vastaavasta. Jostain syystä Vlad kuitenkin puhutteli minua vaihtoehdoista eniten. En ole aikaisemmin neulonut kunnollista pitsihuivia. Kolmiohuivinkin olen tehnyt vain kerran aikaisemmin. Haaste ei kuitenkaan tuntunut valtavalta tai ylitsepääsemättömältä. Neuloessa on syntynyt sen verran itseluottamusta, että uskoin pitsihuivin syntyvän tuosta vain. Lähes oikeassa olinkin. Muutaman kerran piti miettiä, miten kaaviokuva menee toistojen osalta. Tämä johtui juurikin siitä, etten ollut aikaisemmin lukenut vastaavaan muotoon kirjattua kaavaa. Nyt kuvaluku on opeteltu, joten seuraavalla kerralla ei pitäisi tulla sitäkään ongelmaa.

Kun neuloosi iskee, niin lanka on löydyttävä. Pitäisi kyllä jo tässä iässä osata hieman malttaa, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Halusin aloittaa neulomisen samantien ja silloin ainoana vaihtoehtona oli marketin lankavalikoima. Langaksi valikoitui tästä syystä Novitan Huurre. Lisäksi halusin nimenomaan liukuvärjätyn langan, jotta mahdolliset virheet eivät olisi aivan niin selviä. Lankana Huurre on ihan ok. Muovinen joo ja ihoa vasten kutittava, mutta jotkut varmasti tykkäävät. Neulottaessa ei ollut niin paha kuin voisi luulla. Väri on kiva.

Vlad on neulottu blogitauon aikana, mutta pingoitin sen vasta elokuun puolella. Pingoituskin oli ensimmäinen kerta, joten tällä nyt rikottiin monta ekaa kertaa. Pitsihuiveja tulee varmasti lisääkin ja lankaakin niihin löytyy.

Muut Vladit näyttävät kuvissa kovin isoilta, mutta mulla siitä tuli lähinnä pieni kaulahuiviversio. Vladista on vielä se sanottava, että valmista työtä voisi tarkastella vaikka kuinka pitkään. On se vaan jännää mitä kaikkea langalla voikaan tehdä! :D










































Nimi: Dracula
Lanka:  Novita Huurre
Koko: Pieni kaulahuivi
Ohje: Vlad by Tammy Bailey, Ravelry
Kenelle: Tämäkin jää arvoitukseksi. Joko minulle tai joululahjaksi.
Ajatuksia: En ymmärrä, miksi jotkut arastelevat pitsihuivien neulomista. Jos osaa pitsiä jo neuloa, ei huivi ole ongelma eikä mikään. Olihan Vlad minullekin haaste, mutta haasteisiin pitää tarttua. Ja note to myself: ODOTA, että saat kunnon lankaa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Löytöretkeily

Lähtekää löytöretkille marketteihin! Ei niihin pieniin eikä niihin suurin, vaan keskikokoisiin. Yllätytte varmasti positiivisesti lehtihyllyllä. En usko asuinpaikkani olevan poikkeus kaupunkien joukossa. Se olisi jo liian outoa.

Pikku lähikaupoissa on tietysti pakollinen perusvalikoima. Isojen markettien osalta olen taasen pettynyt lehtivalikoimaan, mutta keskikokoisista olen tehnyt kivoja löytöjä.

Supermarketista olen löytänyt aikaisemmin mm. Interweaven virkkaus sekä neulontalehdet. Nyt silmiini osuisi saksalainen Sandra ja hintaa oli 4,80 €. Sandran mukana tuli suomalainen Neuleita naisille, joten hinta ei todellakaan ollut paha. Sandrassa oli todella kivoja malleja. Suomalaisessa lehdessä oli lähinnä perusneuleita ja ne eivät niinkään sytyttäneet.







































Seuraavana päivänä kävin tarkastamassa S-marketin lehtihyllyn. Nyt tein SUPERlöydön; Knitter. Kansikuvan lisäksi löytyi uskomattoman monta superihanaa ohjetta. Positiivisin ja yllättävin löyty aikoihin. Ja ei, en voi käyttää tarpeeksi superlatiiveja. Katso vaikka. Saksalainen lehti muuten tämäkin.







sunnuntai 25. elokuuta 2013

Rikottu taika

Sateenkaarisukista jäi reilusti nallea jäljelle, joten tein muististani broken seed- sukat lapselle. Talvi tekee kuitenkin tuloaan ja villasukat aina katoavat eskarin tai koulun lattialle. Varasukat ovat pakolliset.

Broken seed stitchiä eli räjähtävää helmineuletta olen käyttänyt ennenkin ja niin on moni muukin. :) Malli on simppeli ja omiaan liuku- tai pätkävärjätyille langoille. Ravelrystä löytyy ilmainen ohje ja useita esimerkkikuvia.

Nalle ei tunnu millään loppuvan. :) Riittoisa kerä ja siitä plussat. Tekisi jo mieli tehdä muustakin langasta, mutta jospa käyttäisin kerrankin kerän loppuun ennen uuden aloittamista.

Kuvauksissa apulaiseksi tuli yhdeksän viikkoinen ihanuus. Ja meinasi tehdä samantien oman jälkensä sukkiin. Nurjapuolikaan ei ole näissä hassumpi. :)






































Nimi: Rikottu taika
Lanka:  Novita Nalle Taika ja Novita Nalle
Koko: n. 29
Kenelle: Tytöille
Ohje: Broken Seed Stitch by Handepande, ravelry
Ajatuksia: Väri alkaa jo puuduttamaan. Jotain muuta, please!

lauantai 24. elokuuta 2013

Sateenkaarisukat

Näihin on idea poimittu jostakin, ties mistä. Idea saattaa olla lähtöisin fb-ryhmästä tai jopa neulelehdestä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa mistä, mutta jostakin mieleeni on jäänyt Nalle Taika-langasta aina oikein-neuleena neulottu varsi ja nimen omaan tässä värissä. Kerän värit eivät mielytä minua lainkaan, minkä takia kiinnostukseni vartta kohtaan on jännä. Miten suorastaan ärsyttävästä kerästä tulee kaunis varsi? Lila-kerä olisi omaan makuuni sopiva, mutta siitä sitten toisen kerran.

Valkoisessa Nalle langassa huomasin sen parhaiten. Milloin nalle on ollut näin paksua? Sormissani Nalle vastasi seiskaveikan paksuutta, mutta oli huomattavasti pehmeämpi. Onko muutos todellinen vai vain mielikuvissani? Seiskaveikan muutos karheammaksi ei ole omaa kuvitelmaani, joten tuskin on tämäkään. Mitä Novitalla oikein touhutaan?

Varsi on kätevä ja helppo neulottava. Tasona neulottu aina oikein-neule on nopeaa, joten pitkäkin varsi valmistuu hetkessä. Nyt neuloin 60 silmukalla ja varresta tuli mielestäni sopivan reilu. Nyt varren voi taittaa, asettaa ryppyyn tai pitää suorana.




































Nimi: Sateenkaarisukat
Lanka:  Novita Nalle Taika ja Novita Nalle
Koko: n.37
Kenelle: Saa nähdä
Ohje: Oma ohje, mutta idea pöllitty jostakin
Ajatuksia: Varret ovat todella kätevät. Täytyy pitää mielessä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kalanverkko

Facebookissa on pyörinyt ainakin minun silmissäni Fischernetze-villasukat. Ja ne ovat niin kauniit! (Kas kummaa.)

Jostain syystä Regia puhutteli nyt eniten ja nimenomaan tässä Fischernetze mallissa. Arvasin, ettei malli näy hyvin tiukoissa raudoissa, mutta toi se ainakin kivaa pintavaihtelua. Fiscernetze on mallina helppo ja hyvin muistiin jäävä. Ohjeessa on vain mallikuvio, joten perussukkaosaaminen on oltava taustalla.

Regia on mukavaa neulottavaa. Värit ovat kauniin syksyiset ja tuntuma on pehmoinen.

Niin ja juu, täällä taas ollaan. Back in business! :)







Nimi: Ruskaverkot
Lanka:  Regia 4-ply
Koko: 39
Kenelle: Saa nähdä
Ohje: Fischernetze by Elke Becker, ravelry
Ajatuksia: Malli täytyy tehdä joskus yksivärisenä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...