lauantai 23. helmikuuta 2013

Lampainen lauantai

Salainen neuleystävä osasi taktisesti lisätä jännitystä lähettämällä SNY-paketin viimeisenä päivinä. :D Pakettia on meinaan odoteltu ja syystäkin. KIITOS SNY aivan ihanasta paketista!

Lankana on Pirtin Kehräämön Karstalanka. Olen lankaa muutaman kerran haistellut, sillä se tuoksuu edelleen lampaalle. :) Olen aivan innoissani tästä langasta. Paketissa oli lisäksi pientä makeaa sekä silmukkamerkkejä. Kuvassa näkyvät KnitPro-merkit ovat todella kauniit ja tuovat luksusta neulomiseen. Nämä merkit eivät tosin ole avattavissa, joten kaikkeen niitä ei voi käyttää. Mutta onko sillä väliä? Pitäähän naisella jotain kaunistakin olla. :) Kortissa SNY paljasti, että hänellä on uusi ihastus. Minun blogini! Tämä kommentti lämmittää edelleen, kiitos.

Tuossa joku aika takaperin sain ensimmäisen blogivoittoni. Kiitos Berenike!  Voittona oli pinkkiä, itsevärjättyä lankaa. Neljän tytön äidille pinkkilanka on nappivoitto ja pakollisuus.



































Ja sitten viimeiseksi minun piti esittää kuva tänään leivotusta mustikkakääretortusta. Kävi vain pieni moka. Ennen kuin ehdin kuvata kunnolla oli kääretorttu kadonnut. Tällaisen kuvan sain:


No joo, ehdin yhden kuvan napata  kääretortun puolessa välissä. Kuva ei ole kaunis, mutta oli herkullista. Lankavarastoa on taas päivitetty.



10 kommenttia:

Viivu kirjoitti...

Karstalangasta on työ aloitettu puoli tuntia sitten. Suunnittelin alkuun säärystimiä, mutta päädyinkin aivan muuhun.

Noora kirjoitti...

Onpa herkullisen näköistä, ei ihmekään että katosi sen siliäntien! :P

Heidi kirjoitti...

Voi, kyllä näitä paketteja niin mielellään ihastelee. Aivan upeita paketteja!

Anne-Mari kirjoitti...

Kauniin paketin olet saanut, jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä langasta valmistuukin :)

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kyllä myöntää että mietin langan kanssa pitkään että laitanko tuon vai vaihdanko toiseen. Hyvä että pidit siitä!

Ihanaa viikonloppua!

-Sny-

Viivu kirjoitti...

Ikinä ei ole ollut näin villaista villaa! Siis on ollut 100% villaa aiemminkin, mutta tämä on jotain muuta ja niin aitoa, tuoksuvaa. Kiitos SNY - todellakin kelpasi! :D

- H - kirjoitti...

Kivoja silmukkamerkkejä nuo helmiset. Ja olet saanut paljon uutta lankaa. Joko sait valmiiksi neulomuksesi siitä 100% villalangasta?

Viivu kirjoitti...

- H - Sain kyllä. Se on tuo seuraava postaus. :D http://lady-knit.blogspot.fi/2013/02/ja-koko-yohan-siina-meni.html

Ei niin ihanaa lankaa voinut olla heti käyttämättä. Alpakkatyö on tosin edelleen kesken.

Reppanainen kirjoitti...

Ihanainen paketti! Odottaminen on kyllä tuskallista, mutta sitäkin ihanampaa on saada sny-laatikko sitten näppeihinsä =)

Viivu kirjoitti...

Hyvää kannattaa aina odottaa. Odotin pakettia kuin pikkulapsi odottaa joulua. :D Siitä onkin hetki aikaa, kun on viimeksi odottanut lahjoja yhtä innokkaasti.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...