lauantai 21. marraskuuta 2015

Neulottu tonttulakki

Muutama yö takaperin en tahtonut millään saada unta, kun päässäni pyöri uusi ja mahtava idea. Tarvitsin punasävyistä ja liukuvärjättyä villalankaa ja tiesin heti, mikä toimisi. Odotus tuntui pitkältä. Monet varmasti tunnistavat sen tunteen, kun on pakko saada aloittaa jokin uusi toteutus, muttei ole siihen sopivia lankoja. :)

Siis, aamusta kauppaan ja pari kerää Novitan joki-villalankaa. Keitin kupin kahvia ja katselin samalla wipeoutia. Aloituksesta pistin kuvan instaan ja myöhemmin videonkin yhdestä työvaiheesta. Halusin meinaan harja neuleen pintaa hiusharjalla.

Tonttulakki. Se siitä tuli. Luonnonharjaksisella hiusharjalla halusin saada pinnan karvaisemmaksi. Novitan joki-lankaa voisi huovuttaa kunnollakin, mutten halunnut tonttulakista täysin tönkköä. Sellaisen pienen vahvennuksen, jotta kärki kaartuisi nätisti ja pinnasta tulisi mielenkiintoisempi. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.

































Harjaaminen toimi niin hyvin kuin toivoinkin. Olin alkuun hieman jännittynyt, kun en voinut olla varma sen toimivuudesta. Kuvausmallini ihastui tonttulakkiin, mutta haluaa omaan versioonsa kulkusen. Myös muut likat haluavat omat tonttulakkinsa, joten näitä on nyt tulossa. Onneksi ovat aika nopeita neulottavia. Tähän tonttulakkiin meni hieman alle kerä joki-lankaa.

Tähti on tehty neulahuovuttamalla. Tupsuun käytin novitan kehikkoa. Tupsun solmin pitkillä langoilla, jotka nyöritin.






































Nimi: Hiippa-tonttulakki
Lanka: Novita Joki
Koko: Sopii minun isopäiselle neljävuotiaalle sekä pienipäiselle tokaluokkalaiselle
Kenelle: Omille tenaville
Ohje: Oma ohje 
Ajatuksia: Mahtavaa kun ideat onnistuu

4 kommenttia:

stansta kirjoitti...

Hieno!
Mutta mitä on neulahuovuttaminen?

Mollie kirjoitti...

Kuivahuovutusta sekin. Huovutusneuloilla pistelemällä villasta, hahtuvasta tai villalangasta voi muotoilla melkein mitä vain. Itse muotoilin tähden, ompelin siihen hopeisen koristeen ja kiinnitin tähden tonttulakkiin neulahuovuttamalla. Voin tehdä ihan oman postauksen asiasta. 😊

sirkkis kirjoitti...

Ihana myssy, niin upea kaikkien yksityiskohtien kera.

Mollie kirjoitti...

Kiitos Sirkkis. Itse myös tykkään todella paljon. Isoin kiitos on kuitenkin lisätilaukset. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...