perjantai 1. tammikuuta 2016

Nukkalapanen

Joululahjaksi tein äidilleni nukitetut lapaset. Olin haaveillut näiden tekemisestä jo pitkään, lähinnä lapsilleni, mutta halusin tehdä ensin testikappaleet, Nukkalapasissa sisäpuolella olevat langan pätkät ovat täysin irtonaisia. Ne on neulottu työn edetessä mukaan eli niitä ei ole mitenkään solmittu. Vauhdikkailla viikareilla täytyy kaiken olla käytön kestävää. :)

Perusmallina käytin Novitan peruslapasten ohjetta. Musta pohjaväri on ohjeen mukaisesti seitsemää veljestä. Peukalon olen neulonut kaksinkertaisella langalla. Itse käytin nukkiin tonttulakista jäänyttä jämäkerää eli Novitan joki-lankaa. Joki on 100 % villaa ja siksi yksi suosikeistani. Leikkasin jämälangan sopiviksi pätkiksi, arviolta noin 6-7 cm. Langanpätkät ja niiden sijoittelut valitsin aivan summassa, sen mukaan mikä tuntui hyvältä. Pätkät on neulottu työn edetessä siten, että neulotaan samalla sekä musta seiskaveikka että värikäs joki yhteen silmukkaan. Vaikka jokipätkän siis nyppäisi pois, ei lapanen kuitenkaan siitä purkaantuisi.

Lapasista tuli todella lämpöiset ja paksut. Sisäpuolen nukan materiaalin valitsin mahdollisimman lämpöiseksi. Normaalit lapaset päästävät aina tuulta jonkin verran läpi ja nukitetut lapaset ovat tässäkin mielessä normaalia lämpöisemmät. Hetki pitää odotella, että saan käytännön testeistä todellista dataa. :)






































Vyötteestä iso kiitos tekijälle! Vyöte löytyy Voihan villasukka!-facebook ryhmästä. 

Nimi: Nukkalapaset
Lanka: Novita 7 veljestä sekä Novita Joki
Koko: Naisen
Kenelle: Äidilleni lahjaksi
Ohje: Novitan peruslapanen aukkopeukalolla 
Ajatuksia: Kerrankin todella lämpöiset lapaset

5 kommenttia:

Vanuttunut Villasukka kirjoitti...

Hauska idea ja varmasti lämpöiset lapaset. Joki näyttää kivalta mustaa vasten, tykkään :)

seijap kirjoitti...

Nämä ovat kerrassan kauniit. Jälleen uusi juttu todo listalle. Minulla olisi Pirtinkehräämön hahtuvaa, jolla saisi väripilkut ja villan pätkät tehtyä. Jokeakin olisi muutama kerä.

Viivu kirjoitti...

Kiitos! Näitä oli myös kiva tehdä.

aimarii kirjoitti...

Tämmöinen lapanen on lämmin. Olen joskus tehnyt.

stansta kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Ihan varmasti pakko testata!!! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...