lauantai 19. toukokuuta 2012

Tuskailua

Oli aivan pakko lopettaa työt ja tulla ihan tänne sanomaan, miten paljon vihaan langanpätkien päättelyä. Minulla on puikoilla viimeinen jämäkuun työ ja siinä on viimeistely enää tekemättä. Vaikka tekisin työn päivässä, kahdessa, päättely voi viedä aikaa viikkokaupalla. Työ seisoo korissa odottamassa, että saisin aikaiseksi uhrata tunti tuskastuttavaan puuhaan. :) Ja nyt! Raitaneule on vihoviimeinen juttu!

Se on jämäkuusta sanottava, että se on saanut minut innostumaan oman lankavaraston tuhoamisesta. Normaalisti innostun jostain mallista, ostan siihen langat odottamaan ja langat jäävät varastoon pariksi vuodeksi, kunnes löydän ajan mallin tekoon. Nyt olen inspiroitunut langoista ja kääntänyt homman päälaelleen. Olen ottanut langan käteen ja miettinyt, mitä tästä voisi tehdä. Siitä on seurannut myös se, että olen ostanut lankoja vain langan kauneuden ja ominaisuuksien takia. Joten en nyt tiedä, onko lankavarastoni pienentynyt, koska olen hommannut muutamia uusia lankoja. Pääasia, että sielu lepää.

2 kommenttia:

berenike kirjoitti...

Tosi kiva blogi! Olen ihan samaa mieltä, langanpäättely on todellakin inhokkihomma nro 1!

Mollie kirjoitti...

Kiitos berenike!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...