lauantai 20. lokakuuta 2012

Sukkia sateella

Syksyn perusvaruste on villasukat. Puolet ajasta kuljetaan kumisaappaissa ja illalla iskee vilukissan väristykset. Villasukat jalkaan, toiset puikoilla, kuppi kuumaa, hiljainen koti ja kynttilän valo... Syksy. <3

Sukkia on kertynyt useampiakin. Likat saivat valita itse langan ja päätyivät seitsemän veljeksen sateenkaareen. Olin itse karsastanut väriä, mutta hienot niistä tuli. Juuri lapsille sopivat ja heidän omanäköiset. Jouluksi on valmistunut yhdet mustat piirakkasukat, toiset lilat on puikoilla. Lilat ovat tilaustyönä serkulle ja mustatkin päätyvät lahjaksi nimeltämainitsemattomalle. Omat villasukat ovat vielä keränä, joten viime vuoden sukissa kuljetaan.

Käsityökerho on ollut aivan ihana ja kutsuisin sitä jopa menestykseksi. Meillä on väkeä ja säännöllisiä kävijöitä. Katsotaan, jos nappaisin kuviakin ensi kerralla. Ja kuvista puheen ollen... Taitaa olla uusi kameran hankinta edessä. Nykyiset kuvat ovat suttuisia asetuksista huolimatta. Digijärkkäristä haaveilen, mutta saa nähdä raaskiiko.






 

2 kommenttia:

Pirjo kirjoitti...

Kylläpä on kauniita sukkia =). Minulla olikin sellainen tunne, että jotain tästä aamupäivästä puuttuu, joten ne villasukat oli haettava jalkaan myös itselle.
Hyvää sunnuntaita sinulle!

Viivu kirjoitti...

Kiitos Pirjo!

Olen aivan hulluna piirakkasukkiin! :o) Nopea, helppo ja näyttävä malli.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...