torstai 21. marraskuuta 2013

Lumihiutaleita

Osuvasti tähän räntäpyryiseen ja loskaiseen keliin minulla on kuvia lumihiutaleista. Lumihiutaleet ovat vielä viimeistelemättä, mutta eihän näitä voi olla esittelemättä. Linkit ohjeisiin ja myös oma ohje on tulossa lähiaikoina.

Eilen illalla pääsin jo hieman joulun tunnelmaan. Yhden lipaston päällinen on jo niin ensi kuussa. Koko illan palellessa kynttilät tuntuivat hyvin lämmittäviltä. :)




Lumihiutaleet ovat jo kovettumassa. Neuloja laitellessa ihmettelin, miksi aina päädyin töissäni pieneen näpertelyyn kuten pingoittamiseen tai lankojen päättelyyn. Luulisi tässä vaiheessa jo osaavan valita työt vähän paremmin. :D Eivät ole suosikkejani.

Pienemmät kokeilivat viikonloppuna ensimmäisen kerran taikataikinaa. Joulukoristeita ja koriste-esineitä syntyi pellillinen. Mukana aivan ihana lumiukkokin. Itse tein pöllön ja todistin, miksen harrasta kuvaamataitoja. Kivaahan se oli, mutta mä en vaan osaa. :)




5 kommenttia:

mintsu kirjoitti...

ihana toi lumiukko, pitääpä alkaa siivoon tässä loppuun et pääsis kans lapsen kans askartelemaan

Karoliina kirjoitti...

Ihania lumihiutaleita! Itsekin oon muutamia vääntäny parina iltana. Ja pienimmästä päästä tietenkin sekä lanka että koukku ;) kannattaa vilkaista kirjaa "100 virkattua lumihiutaletta" (Sainio, Caitlin), jos ei oo vielä tullut vastaan :) ihana kirja!

Mollie kirjoitti...

Lumiukko ON aivan ihastuttava! Päihittää mun pöllön mennen tullen. :D

Kiitos Karoliina. En ole vielä kirjoihin tutustunut, netistä vain poiminut eri ohjeita. Saattaahan se innostus tästä kasvaa.

Anonyymi kirjoitti...

laita kuviin jokin copyright-teksti tai blogin oikeaan reunaan teksti kuvankäyttöoikeuksista -

hh

Mollie kirjoitti...

Totta, joskus sellainen on ollutkin, mutta päässyt päivityksissä katoamaan.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...