lauantai 13. elokuuta 2016

Värikäs, värikkäämpi, pannulappu

Norsis jakoi kuvan omista pannulapuistaan, missä oli käyttänyt Stephen Westin neuvoja. Tykästyin niin kahden harmittavan värisen langan yhdistämisestä, saaden niistä aikaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Toinen lanka on yksivärinen ja toinen on väriä vaihtava. Saman idean toteutti myös Langasta & paperista - blogin KirsikkaHoo.

Minulla on laatikossa nippu vanhoja seiskaveikkoja ja nappasin sieltä summassa muutaman kerän käteeni. Katsoin vain, että käteeni tulee sekä yksivärisiä keriä, että liuku - tai pätkävärjättyjä. Yhdistelyssä olen aika arka. Ehkä olisi pitänyt yhdistelmätkin tehdä summassa eikä miettiä, miten ne sointuisivat yhteen. Jonkinlainen sekamelska näistä pannulapuista kuitenkin tuli, ehkä vähän liiankin. Mutta yksi loisti mielestäni yli muiden. Tämä vihertävän sävyinen patalappu jää ehdottomasti minulle! Näitä on muuten nopea väkertää, joten niitä voisi tehdä vaikka myyjäisiin.

P.S. Jos Stephen West ei ole sinulle tuttu, käy ihmeessä tutustumassa. Olen niin kateellinen hänen värienkäyttötaidoistaan. Stephen Westin löytää sekä ravelrystä että omilta Westknits - sivuiltaan.






























Nimi: Helmipannu
Lanka: Novita seitsemän veljestä
Koko: kiva
Kenelle: Keittiöön
Ohje: Oma ohje, helmineule

Päivän mietelause Dalai Lamalta pätee myös neulontaan.

"Opettele säännöt voidaksesi rikkoa niitä oikein."

2 kommenttia:

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Upeita! Munkin tekisi mieli tehdä lisää. Paljon lisää! :D

Suvituulian käsityöpaja kirjoitti...

Kauniita! Ihanaa väriloistetta. Tykkään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...