lauantai 29. joulukuuta 2012

Albertit

Broken Seed Stitch on pyörinyt blogeissa ympäri Suomea. Variaatioita löytyy lukuisia ja osa niistä ei ole suoraan sanottuna napannut. Päädyin kuitenkin katsomaan Ravelrystä Handepanden ohjetta ja alkuperäisiä broken seed stich-sukkia. Sieltä löysin inspiraationi. Toinen syy oli lähestyä joulu. Aloin tekemään sukkia hieman ennen joulua ja suunnittelin niiden alunperin olevan valmiit juuri aatoksi. Aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan.

Villasukat valmistuivat pari päivää sitten. Suurin syy viivästykseen oli ehkäpä värimaailma. En tiedä, miksi päädyin juuri 70-luvun teemaan, mutta näin vain pääsi käymään. Ei ole aivan omaan makuuni, enkä edes tiedä onko saajan makuun, mutta näillä mennään. Kotiin nämä sukat eivät ole jäämässä.

Itse ohje on helppo ja simppeli. Broken seed stitchiä (räjähtävä helmineule) tulee varmasti käytettyä uudelleen ja tuolloin varmastikin liuku-/ pätkävärjättyä lankaa yhdistettynä joko valkoiseen tai mustaan. Ja nyt kun jälkikäteen katselen ohjeesta tehtyjä sukkia, niin juuri valkoiseen yhdistetyt näyttävät todella kauniilta. Olisiko aika hakata päätä pöytään? Joskus neuloosi iskee niin vahvana, että on otettava käteen sitä lankaa, minkä ensimmäisenä löytää. Milloin sitä oppisi hillitsemään itseään hetken, että ehtisi löytämään oikean langan oikeaan työhön.

Tästä tulikin mieleeni. Kardemummalla on lankavarasto esitetty mahtavasti ja taidan päätyä samaan ratkaisuun. Ei tahdo enää muistaa kaikkia kaappien kätköissä olevia vintagelankoja.








Nimi: Albertit
Lanka:  Novita 7 veljestä
Koko: 39
Ohje: Broken Seed Stitch Socks, Ravelry
Kenelle: Lahjaksi
Ajatuksia: Värimaailmaa voisi joskus miettiä...

11 kommenttia:

margsan kirjoitti...

Jännä tuo pintatekstuuri ja kovin kaunista!
Muistuttaa myös kovasti koukkuamista hunajakenno-tekniikalla- siis kuvio!

sirkkis kirjoitti...

Upea tuo kuviointi ja väri niin lämpöinen.

Sukkailija, ent. Kangaskasa kirjoitti...

Ihana värimaailma, puraisi kyllä minuun!

Viivu kirjoitti...

Tekstuuri on kyllä todella mielenkiintoinen. Pysähdyin työtä tehdessäni useasti katsomaan syntynyttä jälkeä.

Kiitos kommenteista. Vaikkei väri iske, niin kaunishan tuo on.

Emma kirjoitti...

Hyvät värivalinnat! Nämä sukat on olleet jonossa jo vaikka kuinka kauan, jospas ne vihdoin ensi vuonna pääsisivät puikoille :D

Viivu kirjoitti...

Mua itse asiassa kiinnostaisi kokeilla värejä toisinpäin. :)

Paula Kristiina kirjoitti...

Aivan ihanat! Minusta taas tuo väri on niin hieno ja lämpöinen. On myös varmasti lämpöiset:)

Noora kirjoitti...

Noi on makeet ja tykkään kyllä väreistäkin! :)

Viivu kirjoitti...

No niin, tässä sitä näkee miten on mielipideasia! :D En ikinä valitsisi susirumaa väriyhdistelmää, joten kyllä tämä vetoaa osin myös minuun. Mutta mitä pidempään sukkia katselin, niin sitä varmemmin päätin tehdä itselleni jollain muulla värillä. Eikä sillä, lahjaksi näiden piti alun alkaen lähteäkin.

- H - kirjoitti...

Minä olen näitä broken stitchejä katsellut monien toteuttamana ja minusta ne ovat kaikki kauniita. Itse en ole vielä tuota kokeillut, ehkä jonain päivänä.

berenike kirjoitti...

Onpa makeet! Noissa broken seed stitch sukissa se tekstuuri kyl vaihtelee niin makeesti aina riippuen miten päin niitä värejä käyttää!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...