lauantai 24. elokuuta 2013

Sateenkaarisukat

Näihin on idea poimittu jostakin, ties mistä. Idea saattaa olla lähtöisin fb-ryhmästä tai jopa neulelehdestä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa mistä, mutta jostakin mieleeni on jäänyt Nalle Taika-langasta aina oikein-neuleena neulottu varsi ja nimen omaan tässä värissä. Kerän värit eivät mielytä minua lainkaan, minkä takia kiinnostukseni vartta kohtaan on jännä. Miten suorastaan ärsyttävästä kerästä tulee kaunis varsi? Lila-kerä olisi omaan makuuni sopiva, mutta siitä sitten toisen kerran.

Valkoisessa Nalle langassa huomasin sen parhaiten. Milloin nalle on ollut näin paksua? Sormissani Nalle vastasi seiskaveikan paksuutta, mutta oli huomattavasti pehmeämpi. Onko muutos todellinen vai vain mielikuvissani? Seiskaveikan muutos karheammaksi ei ole omaa kuvitelmaani, joten tuskin on tämäkään. Mitä Novitalla oikein touhutaan?

Varsi on kätevä ja helppo neulottava. Tasona neulottu aina oikein-neule on nopeaa, joten pitkäkin varsi valmistuu hetkessä. Nyt neuloin 60 silmukalla ja varresta tuli mielestäni sopivan reilu. Nyt varren voi taittaa, asettaa ryppyyn tai pitää suorana.




































Nimi: Sateenkaarisukat
Lanka:  Novita Nalle Taika ja Novita Nalle
Koko: n.37
Kenelle: Saa nähdä
Ohje: Oma ohje, mutta idea pöllitty jostakin
Ajatuksia: Varret ovat todella kätevät. Täytyy pitää mielessä.

3 kommenttia:

margsan kirjoitti...

Hienot ja kiva juuri tuo "poikkineulos" varsissa!!! Taitaa jäädä minunkin ideapankkiin....

Neule-Kirppu kirjoitti...

Jännät sukat:) Olen huomannut tuon muutoksen Novitan langoissa, laatu vaan huononee. Mistä johtuneen!

Viivu kirjoitti...

On kivaa kokeilla sukissa erilaisia tapoja, koska perussukat tulevat jo selkäytimestä. Villasukat voivat olla hämmästyttävän monimuotoiset.

Kiitokset. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...