lauantai 18. kesäkuuta 2016

Raitavillitys

Sukissa on ollut jo pidemmän aikaa pyörimässä raitavillitys. Raitaa pitää olla joka lähtöön; tasaista, mustavalkoista, räsymattoa ja jämälankaa. Omiakin raitavillityksiä on tullut tehtyä ja tässä niistä yhdet. Malli on tehty omasta päästä, mutta saattaa olla, että vastaavia on muillakin ollut. Sukan pohjana on kaksi solidia väristä lankaa ja yksi liukuvärjätty. Varressa on valepalmikkoa ja kantapää on sellainen perusristiinvahvistettu. Sellainen, kuin mummonikin sen aina teki.

Nämä sukat päätyivät jo hetki sitten lahjaksi erityislastani useamman vuoden avustaneelle. Ehkä olikin jo aika hänelle jotain kiitosta osoittaa. Nyt erityistyttöni siirtyy koulun puolelle ja aivan eri ihmisten hoiviin. Jännä syksy tulossa.

Instan puolelta on jo voinut vilautuksista huomata, että olen itsekin aloittanut opiskelut. Lähihoitajaksi pitäisi valmistua parin vuoden päästä. Kiirettä on pitänyt etätöiden ja muiden kanssa, mutta miellyttävääkin on ollut. Uudet piirit kodin ulkopuolella ja uusia ystäviä. Olen todella iloinen meidän luokasta, siellä homma toimii. Yhtä paljon en voi kehua puhelintani. Siitä kameran linssi otti ja hajosi, joten insta-kuvat ovat hieman haasteellisia. Tai ainakin sumeita. :)





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kivat sukat - ja mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa -
oikein hyvää kesää!

H - tiedät kyllä

Viivu kirjoitti...

Kiitokset. Hyvää kesää myös sinne!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...