perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulu tulee, oletko valmis?

Joulukuu alkaa huomenna ja vihoviimein ulkonakin näyttää siltä. Jouluvalmistelut ovat kaikki kesken ja muutoinkin tästä joulusta taitaa tulla kevyempi versio. Olen päättänyt panostaa enemmän tunnelmalliseen odottamiseen kuin turhaan kiireessä rehkimiseen. Saattaa olla, että erityislapsen kanssa tulee vietettyä joulu sairaalassa. Aika näyttää senkin.

Blogimaailmassa odotan eniten Raikun joulukalenteria. Suunnittelen osallistuvani mysteerisukkaan, toivon vain ajan riittävän. Sukka valmistuu, mutten tiedä tuleeko ihan ajallaan. Muutoinkin on neuleissa niin monta puikolla, ettei mikään tunnu valmistuvan. Pitäisi vain keskittyä yhteen työhön kerrallaan, mutta se taitaa olla mahdotonta.

Ja sitten huumoripläjäys viime joululta. Siis osaan tehdä piparkakkutalon. Ihan varmasti osaan! Ihan tavallisen talon ikkunoinen ja piippuinen. Kokeilin sitten piparkakkulinnaa ja näin kävi:


































Ja hetken päästä kävi vielä huonommin, kun tornin pohja sortui. Lapsilla oli silti hauskaa koristellessa ja vielä hauskempaa kun saivat syöntiluvan normaalia aikaisemmin. :D

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...